lauantai 8. kesäkuuta 2013

Juhlakakkuja

Viime viikonloppuna juhlistimme serkkuni valmistumista ylioppilaaksi. Sääkin suosi juhlijoita, joten juhlat sujuivat mukavasti varjoisan pihan katveessa. Tarjolla juhlissa oli vaikka mitä herkkuja (oma suosikki on ehkä kyllä perinteinen voileipäkakku) ja itse osallistuin järjestelyihin leipomalla tarjotut kakut. Ja vaikka itse sanonkin, niistä tuli mukavan kesäisen keveitä. Ylioppilaan toivemakuina oli sitruuna ja suklaa ja se toteutui seuraavasti:

Kakkupohjat:
- vuoron perään tavallinen kääretorttupohja ja 3rkl kaakaojauheella maustettu

Täytteet:
- tavallisen pohjan kostutus maidolla ja päälle Lemoncurd-sitruunalevite ja kermavaahto-sitruunarahkaseos (2,5dl kermavaahtoa + purkki sitruunarahkaa). Sekoitin lemoncurdiin hieman vettä, jotta se levittäytyi paremmin.
- suklaapohjan kostutus kaakaolla ja päälle suklaalevitettä (Nutella) kermavaahto-vaniljarahkaseosta  (2,5dl kermavaahtoa + purkki vaniljarahkaa) ja päälle vielä rouhittua suklaata

Kuvan kakussa yht 5 pohjaa, eli 2 kerrosta kumpaakin täytettä. Sivuilla kermavaahto ja päällä 1itruunakermalla maustettu ja keltaisella elintarvikevärillä väritetty seos. Kukat samalla vanhalla kaavalla vaahtokarkkimassasta.

Juhlija ainakin kehuivat että kakku sopi tilanteeseen ja oli raikasta, ehkä muutama pala tuli itsekin siinä kahvien kaatelun lomassa otettua ;)

maanantai 27. toukokuuta 2013

Chelsea flower show -sneak peek ;)

OMG!!! 
Ihanaa oli sateesta huolimatta ja ihania olivat niin näytepuutarhat, yksittäiset erikoislajikkeet kuin koko tunnelma. Sateesta huolimatta...



Eli tässä vähän esimakua, enemmän ja paremmin aseteltuja kuvia sitten kunntaas koneen äärellä. 




torstai 23. toukokuuta 2013

Puutarhaa ja sadetta

Kotikoneen puuttuminen ja työkiireet haittaavat yhä bloggausta, mutta loppuviikkoni meneekin aivan muissa merkeissä; tänään lähtö Lontooseen ja huomiselle liput Chelsea flower showhun :)

Palailen sieltä sitten kuvien merkeissä, vaikka lupailee tällä hetkellä niin huonoa säätä että... Mutta siitäkin huolimatta en malta odottaa huomista!

lauantai 11. toukokuuta 2013

Äitienpäivää!

Ihanaa tulevaa äitienpäivää kaikille äideille ja kaikille heitä juhlistaville!

Omat käsityöt ovat nyt jääneet työkiireiden vuoksi hieman vähemmälle (ideoita pääpankissa kyllä riittää, mutta sitä aikaa ei) mutta äidille valmistui eilen ihan itse tehty kortti :) En jaksanut tällä kertaa piirrellä perinteisiä kukkia, vaan craftgawkerin printtikortit inspiroivat kokeilemaan ja leikkimään erinäisillä fonteilla ja kalligrafiakoukeroilla.



Pienen harjoittalun jälkeen syntyi iloisen keltainen kortti ja isosti ”äiteilevä” kuori.