sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Talvikukkakranssi


Aikoi olla jo korkea aika vaihtaa oven kesäkukkainen kranssi, joten pika-askartelin tilalle huopakukkasista uuden. Huopakukkasia on näkynyt nyt monessakin lehdessä ja ne ovat kyllä pehmoisen söpön näköisiä.

Tarvitaan:
Pahvipohja
Huopaa (omani Eurokankaan metritavaraa myymää, halpaa ja sopivan paksuista, mutta ei aivan puhtaimman valkoista)
Liimaa, sakset…

Eli aloitin piirtämällä pahviin sopivan ympyrän kahden erikokoisen kuivakakkuvuoan avulla :D Koko kranssin halkaisija on noin 24cm ja paksuus n. 3cm. Leikkaa ja liimaa huopaan. Pohja on helppo päällystää näin, leikata irti huovasta ja keskustasta saa yhden kukkapohjan.


Eli kun pohja on ok, niin sitten vaan leikkelemään kukkia. Itse tein kolmenlaisia kukkasia. 


1. Terälehtikukkasia –viidestä kahdeksaan saman mallista terälehteä liimataan kukan malliin eri tasoihin ja keskelle pieni ympyrä, että tulee siisti.

2. Kierreruusuja -7-12cm halkasiallinen ympyrä leikataan spiraaliksi (paksuus noin 1,5cm ja voi mutkitella hieman). Spiraali kieputetaan ruusumaiseksi ja liimaa aina väliin.


3. Hapsukukkasia –leikataan suorakaiteen mallinen 20-35 pitkä ja 3-4cm leveä pala (osan tein leveneviksi), joka hapsutetaan niin, että toinen sivu jää yhtenäiseksi, siten vaan rullataan suorana

Kukkasten asettelu pohjaan oli hieman kinkkistä, mutta sopivasti täyttäen ja rumat kohdat peittäen. Tein ensin jonkunlaisen määrän ja sitten pari lisää, että tuli täysi, yhteensä parisenkymmentä. Ja tyhjiin kohtiin leikkelin lehden mallisia lisukkeita :)




Ja juu, kuvat ovat hieman mitä ovat, koska sormet oli aivan liimassa. En halunnut kameraakin liimaan…

Kiinnitin kranssin ihan vain sinitarralla oveen, koska kranssi ei paljoa paina ja oma pahvini ei ollut niin paksua, että kranssi pysyisi muutoin tarpeeksi suorassa… Ehkä jotain glitteriä tai väriä sitten lisukkeeksi jouluksi, mutta voittaa valkoiset kukkaset aina sen vanhan kesäisen tekokukkahässäkän, mikä minulla oli ovessani…


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti