Pääsiäisenalusaikani on ollut niin kiireinen, etten ole edes munia kerennyt maalaamaan, mutta jo ennen pääsiäistä valmistui muutama virkattu pääsiäispupu. Pupu on virkattu vähän kuin aiemmat pöllöt, koukulla 5 ja kaksinkertaisella 7veljestä isoveli-langalla (tai mikä vaan vähänkin vastaava).
Eli pieneen ketjusilmukkaympyrään kaksi ketjusilmukkaa ja 9 pylvästä, seuraavan kerroksen aloitus taas kahdella ketjusilmukalla ja sen jälkeen jokaiseen pylvääseen 2 pylvästä (18). Pää muodostuu; piilosilmukka, kiinteäsilmukka, pylväs, 3 tuplapylvästä, pylväs, kiinteäsilmukka, piilosilmukka.
Kun pää on valmis olen kääntynyt työn ympäri ja lähtenyt takaisin päin (hieman kai huijausta, mutta se ei niin kai justiinsa). Takaisin pupun otsalle olen mennyt kolmella piilosilmukalla. Korva alkaa 7 ketjusilmukasta, joista viimeisin jätetään väliin ja loppuihin kuuteen pylväät. Piilosilmukalla kudos kiinni pupun otsaan ja samat 7 ks ja 6 p toiseen korvaan. Loppuun 3 piilosilmukkaa.
Suun kuvioksi koetin pistellä hymyä, mutta pupusta tuli hyvin tyhmän näköinen :P
joten perinteisellä :X -mallilla menin ;)
Mukavaa pääsiäistä kaikille!
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Tölkinnipsurintaneula
Tänään kokeilin työpaikan käsityökerhossa (kyllä, meillä on oma käsityökerho, kun tarpeeksi käsityöinnokkaita työyhteisöömme kuuluu) pieni tölkin nipsu askarteluhetki ja minäkin elämäni ensimmäisen kerran kyseisiin härpäkkeisiin tutustuin. Kaikki lähti ET-lehdestä, mitä töissä tutkimme ja päätimme yhdessä uusimman lehden rintaneulaohjetta koittaa. Ohje löytyy myös nettiETstä.
Innokkaimmat meistä olivat kokeilleet jo kotona eilen illalla. Itse maltoin odottaa ja työkaverin pienen nipsuvaraston avulla sain kasattua tarvitun 12 samanlaista nipsua. Kun nipsut oli yhdistetty ohjeen mukaan (itsellä mahtui vain kaksi kiinteää silmukkaa per nipsupari), yhdistettiin nipsut rinkiin ja täytettin keskusta sisäänpäin kiertäen kiinteillä silmukoilla. Itse tein kiinteän silmukan joka toiseen edellisen kerroksen silmukkaan ja keskusta täyttyi mukavasti.
Ohjeessa keskustaan oli lisätty nappi, mutta omia nappeja tutkittuani totesin ylijääneen muovikristallin sopivan rintaneulaan paremmin. Ihan hauska kukkanen siitä tuli. Jos olisin yhtään enempää rock-henkinen olisin lisännyt keskelle tuon kuvassa olevan niittivaihtoehdon, mutta se oli hieman liian suurikin, niin asenneniitti sai jäädä odottamaan muita askarteluja. Kaikkea pitää kokeilla ja nyt on tämäkin "muodikas" testaus tehty. Rintaneula varmaan päätyy takkia somistamaan joku päivä, vaikken toisaalta ihan ymmärrä mihin sen kauneusarvo perustuu. Hauska se on joka tapauksessa :)
"Minen osta mitään" -maaliskuu, päivä 20
Mainospostin kieltäminen on toiminut todella hyvin, vaikka siinä samassa menetin kaupungin ilmaisjakelulehden. Pahin houkutus on tähän mennessä ollut nettivaatekaupan spesiaaliale, mutta senkin vältin, kun mitään oikeesti tarpeellista siellä ei ollut :)

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Slightly rocky road
Viikonloppuna oli edessä partioreissu ja meillä on johtajaporukalla tapana tuoda vuoroin herkkuja nautiskeltavaksi kahvin kanssa. En tiedä mistä ajatus lähti, mutta päätin kokeilla rocky road -tyyppisiä leivonnaisia. Tai kai se rocky roadin kaikista ihanista ainesosista lähti, vaikka nyt jätin varmuuden vuoksi pähkinät ja rusinat sun muut pois, että maittaisi kaikille. Ja niin näytti kivasti maittavankin :)
Periaatteessa omat "ei niin kiviset tieni" olivat kuin mokkapaloja rocky road päällisellä. En oikein tiedä mitä virallistesti rocky roadiin kuuluu oikeasti, kun sillä voi käsittää suklaan, jossa vaahtokarkit ja muut lisukkeet ovat, mutta olen saanut myös hyvinkin kakkumaista rockyä.
Eli omani koostuivat "mokkapalataikinasta" ja päälle tulleista suklaasta (osa meni taikinaan) ja vaahtokarkeista sekä irtokarkkihyllyn toffeista ja daim-paloista. Kuvassa määrä mitä päälliseen käytin. Enemmän toffeeta tai jonkun ainesosan ja suklaan lisääminen olisi voinut olla parempi, niin koko vuuan olisi saanut täyteen, vuoka noin 25-35cm
Paistoin taikinaa 15 min, jonka puolivälissä lisäsin osan toffeista, kun halusin kuitenkin hieman vaihtelevuutta. Tämän jälkeen lisäsin loput aineet rouhittuna (vaahtokarkit saksittuna pieniksi) ja sekoitettuna mahdollisimman sekaisin ja tasaisesti päälle ja paistoin 5min samassa 175C. Näin suklaa, toffee ja ennen kaikkea vaahtokarkki sulaa sopivasti, muttei liikaa.
Jääkaapissa jäähdyttyään sulana venyvää vaahtokarkkia oli yllättävän helppo leikata ja huoneenlämpöisenä herkku oli parhaimmillaan.
Melko ilmava taikina sopi hyvin tuhdin päällisen pariksi, mutta seuraavalla kerralla on pakko kokeilla vähän mutakakkupaisempaa taikinaa :)

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013
Juoksuhanskat
Minen osta mitään -marraskuu jatkui eilen tuunauksen merkeissä. Olen jo pidempään havitellut juostessa käsiini hanskoja, jotka stoppaisivat tuulen, mutta eivät lämmittäisi liikaa. Tähän mennessä sormet ovat jäätyneet nyt talvella ohuissa sormikkaissa ja paahtuneet perinteisissä tumpuissa. Muistelin, että sopiva trikookangaskin hanskoihin olisi ollut valmiina, mutta kun tätä ei löytynytkään, huomasin vaatehuoneen viereisellä hyllyllä olevan kasan vanhoja vaatteita. Hetken asiaa mietittyäni, löytyi hyllyltä juuri sopiva trikoopaita, jonka resorit sopivat hyvin hanskojen varreksi ja paidan kyynärpäävahvikkeetkaan eivät haitanneet "tumppuosaa".
Eli saksin hihat vain tumpun mallisiksi ja ompelin yläsauman kiinni. Peukaloa varten piti jättää yllättävän paljon kangasta, mutta kaiken kaikkiaan super pika ilman sen kummempaa miettimistä -projektiksi oikein sopivat tumput tuli.
Ja tumputkin tuli tänään heti testattua toiminnassa ja oikein toimivat -7 - +1C säähän oikein sopivat varmasti :)
Eli
“Minen osta mitään”-maaliskuu, päivä 13
Ostoslakko on pitänyt hyvin, eikä uusia mielihalujakaan ole tullut kun mainospostia ei luukusta tule. Jouksuhanskojen tarvekin tuli ratkaistua ilman uusien hanskojen ostoa, joten kuun puolivälissä fiilikset ovat yhä hyvät.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)