tiistai 6. marraskuuta 2012

Sisustustikapuut

Olen jo monta vuotta sitten laittanut isäni kanssa talteen vanhoja puiden tukiseipäitä. Seipäät ovat hieman kuin heinäseipäitä, mutteivät niin tasalaatuisia ja kauniita, koska ovat olleet maassa useamman vuoden ja sen huomasi…

Alun perin otin seipäät talteen vaan kun ne olivat niin nätit, mutta olemme jo pitkään suunnitelleet tekevämme niistä sisustustikapuut. Vihdoin tänä viikonloppuna aika oli ilmeisen kypsä ja idea jalostunut tarpeeksi, tai ainakin saimme jonkinlaisen ”nyt tai ei koskaan boostin ”.

Eli, tarpeet:
Seipäitä, omamme 120-160cm
Saha, porakone, raspi
Terassiruuveja (olivat sopivan pitkiä ja värisiä)
Alustapahvi (vanha pahvilaatikko aukaistuna)
Hiekkapaperia

Aloitimme valitsemalla sopivimmat osat ja mallailemalla seipäitä paikoilleen. Omat portaamme (teimme sitten kerralla oikein kahdet, kun hommaan aloimme) ovat hieman vajaa 160cm ja poikkipuut on aseteltu siten että alhaalla on 37cm ja välit 30cm. Poikkipuiden pituudet ovat ylhäältä 38, 41, 44 ja 47cm ja ylempiin käytimme paksuimpia tukiseipäitä. Eli tikapuut kapenevat hieman ylöspäin, alhaalla on väliä noin 32 cm ja ylhäällä 26. Välipuut tulevat suunninpiirtein saman verran yli aina, vaikka puumme olivatkin sen verran kierot, että annoimme vaan mennä, sen tarkempia mittauksia tekemättä. Silmämääräisesti tasaisen kierot siis :D


Piirsimme pahviin suoran viivan ja tähän apuviivat aina puiden kohdalle. Tämä oli hyvin kätevää ja palikat sai aina takaisin kohdilleen.


Raspasimme poikkipuista kohdan mikä tuli pystypuita vasten paremman pysyvyyden saamiseksi ja sitten vain ruuvasimme pitkillä ruuveilla puut kiinni takaa. Porasimme ruuveille pienet kolot, niin samanmittaiset riittivät paksumpiin alapuihinkin. Sisustustikkaiden kun ei tarvitse pahemmin kestää painoa, niin tämä oli hyvä, ei sitten tule vahingossakaan väärinkäytettyä ja rikottua.


Kun tikkaat oli muutoin rakennettu viistimme vielä alapäät, jotta tikkaat pysyy paremmin pystyssä ja hioimme sahapinnat siisteiksi. Maalaan vielä sahatut päät, kunhan jää sopivaa ylijäämämaalia tai keksin muutoin sopivan tavan. Tai toisin sanoen, en maalaa vaan tummuvat itsestään ennenkö ehdin maalata…

Tässä vielä pari kuvaa tikkaista paikallaan. Tulevat joko lehtien tai yönaikaiseen vaatteiden säilytykseen, pitää katsoa miten käy.  



4 kommenttia:

  1. Jesh, hyviltä näyttävät ja ihan oikeasti livenä paikallaan varmasti vielä paremmilta! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti! Huomasin kuvatessa, että pitää keksiä kotiin enemmän valoa ja parempi kamera...

    VastaaPoista
  3. Mä en kestä, musta tulee vakiolukija! Ja mä tilaan tällaset kans ellen innostu meidän verstailla tulevana viikonloppuna tonkimaan..! -L

    VastaaPoista
  4. :) Tonkiminen kuulostaa hyvältä.
    Ja lisävinkkinä; kannattaa raspata liitoskohtia enemmän kuin kuvassa ja aika pitkiä ruuveja saa käyttää, kun omat tikkaat voisi kyllä olla hieman tukevammat...

    VastaaPoista