sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Slightly rocky road

Viikonloppuna oli edessä partioreissu ja meillä on johtajaporukalla tapana tuoda vuoroin herkkuja nautiskeltavaksi kahvin kanssa. En tiedä mistä ajatus lähti, mutta päätin kokeilla rocky road -tyyppisiä leivonnaisia. Tai kai se rocky roadin kaikista ihanista ainesosista lähti, vaikka nyt jätin varmuuden vuoksi pähkinät ja rusinat sun muut pois, että maittaisi kaikille. Ja niin näytti kivasti maittavankin :)

Periaatteessa omat "ei niin kiviset tieni" olivat kuin mokkapaloja rocky road päällisellä. En oikein tiedä mitä virallistesti rocky roadiin kuuluu oikeasti, kun sillä voi käsittää suklaan, jossa vaahtokarkit ja muut lisukkeet ovat, mutta olen saanut myös hyvinkin kakkumaista rockyä. 

Eli omani koostuivat "mokkapalataikinasta" ja päälle tulleista suklaasta (osa meni taikinaan) ja vaahtokarkeista sekä irtokarkkihyllyn toffeista ja daim-paloista. Kuvassa määrä mitä päälliseen käytin. Enemmän toffeeta tai jonkun ainesosan ja suklaan lisääminen olisi voinut olla parempi, niin koko vuuan olisi saanut täyteen, vuoka noin 25-35cm

Paistoin taikinaa 15 min, jonka puolivälissä lisäsin osan toffeista, kun halusin kuitenkin hieman vaihtelevuutta. Tämän jälkeen lisäsin loput aineet rouhittuna (vaahtokarkit saksittuna pieniksi) ja sekoitettuna mahdollisimman sekaisin ja tasaisesti päälle ja paistoin 5min samassa 175C. Näin suklaa, toffee ja ennen kaikkea vaahtokarkki sulaa sopivasti, muttei liikaa.

Jääkaapissa jäähdyttyään sulana venyvää vaahtokarkkia oli yllättävän helppo leikata ja huoneenlämpöisenä herkku oli parhaimmillaan.

Melko ilmava taikina sopi hyvin tuhdin päällisen pariksi, mutta seuraavalla kerralla on pakko kokeilla vähän mutakakkupaisempaa taikinaa :)


2 kommenttia:

  1. Herkullisia!Ja maistuivat kyllä 'jääkaappiviileänäkin'!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla. Hyvin tekivät kaupan partioleirilläkin :) Ja syöjillä oli taas virtaa leikkiä partiolasten kanssa.

    VastaaPoista